tiistai 17. joulukuuta 2013

Loppusuoralla hanketta ...

Hanke alkaa olla loppusuoralla ja opiskelijahaastattelujen perusteella rakensin oluen valmistuksen opetuksen etenemisestä seuraavanlaisen kaavion:

  1. Opiskelu aloitetaan tekemällä olutta käsin pienmittakaavassa (10 l) prosessihallissa. Tällöin opitaan oluen teon vaiheet.

    Oppimista edistää, jos valmistuksesta jokainen tekee lohkokaavioesityksen.
      
  2. Virtuaalipanimoajossa oluen teon vaiheet (mäskäys-siivilöinti-humalakeitto) ja panimon ajo-olosuhteet ja -tavat tulevat tutuksi . Ohjauspaneelin painiketoiminnot täytyy opetella tässä vaiheessa, sillä itse panimotyöskentely on niin hektistä, että siellä ne pitää jo osata.

    Virtuaalipanimon putkilinjauksia ja venttiilejä verrataan panimon PI -kaavioon ja näin kokonaiskuva materiaalivirroista hahmottuu. Oikean panimon työskentelystä on tehty videot (mäskäys ja siivilöinti), joiden avulla voi verrata virtuaalipanimotyöskentelyä oikeaan panimoon.
      
  3. Itse panimossa työskentely aloitetaan taas tutustumalla laitteistoihin ja putkilinjauksiin PI -kaavion avulla. Ensimmäiset ajot tehdään vedellä, jolloin voidaan välttää ajovirheistä syntyneet materiaalihävikit.
      
  4. Lopuksi tehdään kahden hengen ryhmissä ja panimonhoitajan ohjauksessa olutta. Kun tämä kaksikko on saanut parin päivän opastuksen oluentekoon, he vuorostaan opastavat seuraavaa kahta henkilöä, kun he tutustuvat vesiajoon. Näin käytetään hyväksi kisälli-mestari -ajattelua. Tarkoitus on, että myös ryhmän heikoimmat pääsevät vähintään ajamaan vesiajolla. Toiveena tietysti, että siitä innostuisivat satsaamaan opintoihin.

Tällä hetkellä ykkösluokkalaiset, jotka ovat usein alaikäisiä, tutustuvat Second Life -ympäristössä toimimiseen ja ajavat myös mäskäysvaihetta. Kakkos- ja kolmosluokkalaiset käyvät opintojensa aikana yllä mainitun valmistusprosessin kaikki vaiheet.

OPH -Hyvät käytännöt.




tiistai 19. marraskuuta 2013

Palapelien tekoa ...

Voihan niitä harjoituksia tehdä näinkin. Eli Jigsaw Planet -sivustolla voi tehdä omista kuvista palapelejä. Laitetaanpa kokeiluun ...



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Panimo on siirretty Keudan saarelle

Panimo on siirretty omalle Keudan saarelle. Saaren osoite on http://maps.secondlife.com/secondlife/Keuda/128/128/26

Panimon osoite vie tähän kohtaan.
Saaren maisemointi on vielä kesken, joten siellä on tällä hetkellä vasta itse panimo. Maisemoinnissa tullaan käyttämään "teknistä ympäristökuvausta" kuten esim. varastoja, autoratoja jne.

Panimossa on käyttökunnossa tällä hetkellä mäskäysprosessi, jonka HUD:n, Reseptin ja työtakin saa mukaan käytävällä olevasta pukukaapista.

Siivilöinti ja humalakeitto ovat testausvaiheessa. Testipaikat ovat taivastasolla, jonne pääsee pubin baaritiskillä olevia olutlaseja klikkaamalla.
Käytävän päässä on pukukaapit, joista saa HUD:n,
reseptin ja työtakin mukaansa.

Käyttäjälle tarkoitetut ajo-ohjeet ja muu oppimateriaali sekä varauskalenteri hakee vielä paikkaansa eli niitä ei vielä panimon sisällä ole. Ajo-ohjeet löytyvät kuitenkin tämän blogin oikeanpuoleisesta valikosta ja Moodlesta.


maanantai 10. kesäkuuta 2013

Lisätyn todellisuuden harjoittelua ...

Junaio ja Layar

Lisätyn todelliuuden materiaalit tehdään kanaviin. Sitä varten olen luonut kolme kanavaa
  • virtuaalipanimo
  • virtualbrewery
  • keudanpanimo
iPAD:n ohjelmilla, Junaio ja Layar, voi hakea ko. kanavat ja tällöin näytölle ilmestyvät niihin tehdyt mainostekstit, kuvat ja linkit.

Junaiolla virtualbrewery -kanavalta löytyy panimon ja virtuaalipanimon
materiaalia.





Layarilla keudanpanimo -kanavalta löytyy panimon materiaalia.



Layarilla virtualbrewery -kanava näyttää sekä kuvan
että selitetekstin ja linkin nettisivuille.

QR -koodilla käyttöohje

Panimon käynnistykseen löytyy ohje, josta on tehty QR -koodi. Koodi ripustetaan roikkumaan käsiventtiilistä. Se on tulostettu paperille ja laminoitu. Opiskelija saa siis käyttöohjeet skannaamalla koodin kännykällään tai iPadilla.


lauantai 11. toukokuuta 2013

Esittelyjä ... siivilöinti ja humalakeitto työnalla .. lisättyä todellisuutta

Esittelyjä 

Olen kiertänyt esittelemässä Virtuaalipanimoa oppilaitoksissa, joissa koulutetaan prosessinhoitajia kuten Tampere tredu, Uusikaupunki NOVIDA, Pori WinNova, Porvoo AMISTO ja Oulu OSAO.

Lisäksi osallistuimme Sepon kanssa ITK -päiville ja koko panimo oli Helsinki Beer Festivaalilla.
Helsinki Beer Festival 2013
Oulu oli hankkinut mojovan biodiesellaitteiston.
Ja tietysti, kun kysessä on virtuaaliympäristö, vierailijat ovat käyneet suoraan Virtuaalipanimossa ja olen tehnyt esittelyn omasta työpisteestä.

Matkojen varrelta jäi tällaisia asioita mieleen
  • Oulussa osallistuin ProsessiStars -päiville, jossa Tampereen, Oulun ja Kemin edustajat kertoivat hankkeidensa edistymisistä. Ja mielenkiintoista oli kuulla, miten Oulussa oli käytetty oppimispolkuja ja blogeja opetuksessa. Tässä linkki sivuille.
  • Uusikaupunki oli hankkinut pienoispanimon Sybimarilta. Se on rakennettu liikuteltavaksi paketiksi pyörien päälle (pituus n. 120 cm ja leveys päälle metrin).
  • Porin prosessihalli on suuri ja tilava ja laitteistoista ei ollut pulaa: tehdas vedenpuhdistukseen, nauhasuodin jne. 
  • Tampereen Terhi Puntila vie eteenpäin sekä ProLänsi -projektia (http://prosessi.wikispaces.com/) että TopLaaja -hanketta (http://toplaaja.purot.net/)
  • Porvoossa on laboranttikoulutus lopetettu, tiloja uudistettu ja prosessiosasto yhdistetty automaation kanssa.





Siivilöintivaiheen testausta

Metaverstas on rakentanut siivilöintivaiheesta testausversion. HUD:sta avautuu nyt myös PI -kaavio, jolloin on helpompi seurata mitä venttiiliä on milloinkin avaamassa ja näin pystyy hahmottamaan prosessin etenemisen paremmin.

Jokaisesta prosessin vaiheesta (mäskäys, siivilöinti, humalakeitto, käyminen) tehdään oma HUD, jolloin käyttäjä voi valita, minkä osan ajaa eikä ole välttämätöntä ajaa koko prosessia aina läpi.

Avattaren kädessä olevaan reseptiin on yhdistetty erilaiset animaatiot esim. mäskäyksessä vispilä- ja vesipistoolianimaatiot. Ts. pukukaapista otetaan mukaan HUD, resepti ja työtakki.

Humalakeitto

Humalakeiton käsikirjoitus on tehty ja nyt se on Metaverstaalla työn alla.

Humalakeitosta olemme Sepon kanssa tekemässä videota eli Seppo ajaa ja tekee ja minä videoin & editoin. Tällä hetkellä mäskäysvideoon pääsee Virtuaalipanimon seinältä ja siivilöintivideoon Moodlessa olevasta linkistä.

Lisätty todellisuus

Lisättyä todellisuutta olemme tuomassa hankkeeseen mukaan. Tässä linkki youtubeen, jossa on esimerkki paikkatietoon sisällytetystä lisätystä todellisuudesta. Siis sellaisen olen tehnyt Junaio -ohjelmalla, joka toimii iPAD:lla. Junaiolla kun kohdistaa Keravalle päin, tulee Virtuaalipanimon mainos. Tällä hetkellä siellä on vielä jotain häikkää, sillä se näyttää myös kahta kopioversiota...siis vaatii vielä pientä hiontaa :). 

Panimolaitteiston käynnistykseen olemme tekemässä ohjeistusta joko QR -koodien avulla tai Aurasmalla. Hieman tuo Aurasma, joka perustuu kuvantunnistukseen, mietityttää: Jos minä otan kuvan jostain venttiilistä minun korkeudelta ja opiskelija zuumaa sitä omalta korkeudeltaan (180 cm?), tunnistaako ohjelma sen? Ja toisaalta, jos käytetään QR -koodeja, mihin/miten ne olisi kiinnitettävä? Ne varmaankin pitäisi olla vesipesun kestävät?

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Tekniikan saari SL:ssa - simulaatioiden paratiisi?

Olen käynyt esittelemässä meidän Virtuaalipanimoamme monissa ammatillisissa oppilaitoksissa ja useat opettajat ovat olleet aivan innostuneita mahdollisuudesta käyttää tätä opetuksessa. Kun tähän simulaatioon lisätään vielä todellista oluen tekoa, tai mikseipä pelkästään mäskin tekoa (alaikäiset opiskelijat), pienmittakaavassa laboratoriossa tai prosessihallissa, saa hyvän prosessityön, jossa lähdetään raaka-aineista ja päädytään tuotteisiin.

Mutta entäpäs jos meillä olisi kokonainen SAARI Second Lifessa täynnä erilaisia prosessisimulaatioita? Jokaisen oppilaitoksen opettaja voisi käyttää ko. simulaatioita opetuksessaan. Sieltä voisi löytyä oluen ja biodieselin valmistusta, tislauskolonnin ajoa ...

Jos mahdollisiman moni oppilaitos tekisi oman simulaationsa saarelle ... tekemällä yhden saisi käyttöön esim. viisi simulaattoria! Käytettäisiin investointirahoja simulaattorien tekoon?

Milta kuulostaisi? Yhteistyöllä ja yhteisillä ponnistuksilla hyötyisi kaikki Suomen oppilaitoksien prosessialan opiskelijat! Ja voisihan se antaa opettajallekin monia uusia mahdollisuuksia opetuksen järjestelyissä.